suomi | english

Jalkapallokoulut ja kerhot

Lapset voivat aloittaa futikseen tutustumisen HJK:ssa kolme vuotiaasta alkaen. HJK järjestää lapsille jalkapallokoulutoimintaa ympärivuotisesti. Talvikauden (syyskuusta toukokuuhun) harjoittelemme sisätiloissa, kesäkauden Munkkiniemen Kadetintien kentällä ja FIM-kentällä Töölössä.

Jalkapallokouluissa on kullakin ikäluokalla omat ryhmät, joissa leikinomaisesti tutustutaan palloon ja lajiin mm. temppuratojen sekä pelien ja leikkien kautta. Ohjaajina toimivat lasten liikuntaan koulutetut ohjaajat. Vuosittain HJK:n jalkapallokouluissa liikkuu yhteensä noin 600 lasta.

Kesäleirit

Liikunnallisia kesäleirejä järjestetään koulujen kesäloma-aikana kesä- ja elokuussa ja mukana on vuosittain noin 200 leireilijää. Kesäleirit on tarkoitettu 7–11 -vuotiaille lapsille. HJK:n kesäleirit ovat liikuntapainotteisia, mutta eivät kuitenkaan jalkapalloleirejä. Monipuolisen liikunnan lisäksi ohjelmassa on askartelua, luontoretkiä, pelejä ja leikkejä. Ohjaajina toimivat koulutetut lastenliikunnan ohjaajat.

Iltapäiväkerhot

Iltapäiväkerhotoiminta ovat tarkoitettu 1.- ja 2.- luokkalaisille ja kerhot toimivat pääsääntöisesti koulujen yhteydessä. Ip-kerhot ovat auki koulupäivinä kello 12.00–17.00. HJK:n kerhojen teemana on liikkuva iltapäivä ja kerhoissa tarjotaan joka päivä mahdollisuus ohjattuun tai omaehtoiseen liikuntaan. Kerhot eivät ole jalkapallopainotteisia, vaan liikuntaa on laidasta laitaan. Lukuvuonna 2009-2010 iltapäiväkerhotoimintaa järjestetään kuudessa toimipisteessä, Munkkivuoressa, Meilahdessa, Olympiastadionilla, Arabianrannassa, Punavuoressa ja Kruununhaassa. Iltapäiväkerhotoiminnassa on mukana noin 260 koululaista ja toimintaa valvoo Helsingin kaupungin Opetusvirasto.

Päiväkoti Miniklubi

HJK toimii yksityisen päivähoidon tuottajana Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun esiopetuksen lapsille. Hoitopaikkoja puolipäiväkoti Miniklubissa on 78.

Lisätietoja jalkapallokouluista ja kerhoista antaa Petra Häkkinen p. 0440 310 000.