suomi | english

Pienet vaivat HJK:n haittana ennen Honka-ottelua

- 08.02.2010 16:19 -


HJK jatkaa lauantaina käynnistynyttä Liigacupia jo tiistaina. Tällä kertaa vastassa on paikallisvihollinen FC Honka omalla kotikentällään Espoossa. Pelaajatilanne oli vielä maanantaina iso kysymysmerkki.

HJK:n päävalmentajalla Antti Muurisella on paljon mietittävää ennen paikallisvääntöä FC Hongan kanssa tiistaina. Maanantain harjoituksista oli erilaisten vaivojen vuoksi sivussa viisi pelaajaa. Mathias Lindström, Dawda Bah ja Valtteri Moren kärsivät lievistä nilkkavammoista, David Ramandingaye selkävaivoista. Huonovointinen Sebastian Sorsa jätti myös harjoitukset väliin.

- Kyse on erilaisista ja eritasoisista ongelmista. Pelaajatilanne on toistaiseksi vielä melkoinen kysymysmerkki, sillä pahimmassa tapauksessa kaikki viisi ovat pois, parhaimmassa tapauksessa taas he ovat kaikki mukana tiistaina, Antti Muurinen sanoo.

Ongelmista huolimatta Muurinen pysyy luottavaisena. Nuorista löytyy apuja ja Liigacupin peleistä on turha ottaa ylimäärästä stressiä.

- Totta kai nämä pelit, ja varsinkin paikallispeli Honkaa vastaan, ovat erittäin mielenkiintoisia ja hyviä monessa mielessä, mutta on turha ottaa ylimääräisiä riskejä peluutuksessa.

Hongan tilanteesta Muurinen ei ole kuullut tarkempia tietoja. Ainakin Rami Hakanpää on espoolaisten riveistä pois, mutta muilta osin Honka on varmasti tutun kova.

- Lähdemme hyvällä ja vapautuneella fiiliksellä tiistain otteluun, Muurinen vakuuttaa.

linkitä uutinen Facebook MySpace Sähköposti

Viimeisimmät uutiset - HJK Miehet

10.03.2010 Kuvia Espanjasta, osa 3
09.03.2010 Kuvia HJK-FC Mika -ottelusta
09.03.2010 Sorsa: ”Alkukankeudesta huolimatta hyvä voitto”
09.03.2010 Lopputulos: HJK - FC Mika 2-0
08.03.2010 HJK:n ensimmäinen peli tiistaina – tiedossa yksi paluu sairastuvalta
07.03.2010 Kuvia leirin ensimmäisistä harjoituksista
07.03.2010 HJK matkusti sunnuntaina leirille Etelä-Espanjaan
07.03.2010 HJK TV:ssä Juho Mäkelän tunnelmat Espanjan leirin alkaessa
05.03.2010 Rantala: ”Kaikki tavoitteet täyttyivät”
05.03.2010 HJK:lle voitto TPS:sta Dawda Bah'n maalilla
04.03.2010 HJK TV:ssä Valtteri Morenin ajatukset TPS-ottelusta
04.03.2010 Riihilahti odottaa joukkueeltaan tasonparannusta
04.03.2010 HJK vierailee perjantaina Turussa
04.03.2010 Toisen leiriottelun pelipäivä siirtynyt
02.03.2010 HJK:n Espanjan leirin harjoitusvastustajat selvillä
01.03.2010 HJK:n maaliskuu alkoi kuntotestien parissa
27.02.2010 HJK TV: Liigacup HJK-FC Inter
26.02.2010 Muurinen: "Tyypillinen kevään ottelu"
26.02.2010 HJK ja Inter väänsivät 1-1 -tasapelin
25.02.2010 Muurinen odottaa perjantaina näyttöjä kahdelta pelaajalta
Lippu.fi
R-Kioskilla HJK:n tapahtumanro: 19038
HJK - YouTube
HJK RSS Feed HJK RSS Feed