Jatkohaaveille kova kolaus – ”Kaikki saumat oli voittaa”
Tehokas Olimpija Ljubljana ratkaisi ottelun toisella puoliajalla ja aiheutti Klubille toisen tappion Konferenssiliigassa.
HJK vs Olimpija Ljubljana (0–2) (0–0)
57’ Marko Brest 0–1
68’ Peter Agba 0–2
Yleisömäärä: 6394
Töölön Euroilta päättyi pettymykseen.
– Päällimmäinen tunne on tietenkin pettymys. Pelasimme ihan hyvän jalkapallo-ottelun ja jäi sellainen tunne, että olisi voinut jäädä enemmänkin käteen kuin nolla pistettä. Semmoista se on, jos et itse viimeistele omista paikoista. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla oli muutama hyvä paikka. Käytännössä pystyimme pitämään vastustajan pois maalintekopaikoilta, sanaili päävalmentaja Toni Korkeakunnas ottelun jälkeisessä mediatilaisuudessa.
Ensimmäinen jakso alkoi melko tunnustelevasti. Klubi pääsi paremmin jakson edetessä peliin mukaan ja oli lopulta hallitsevampi joukkue.
Ozan Kökcü pääsi 15. minuutin kohdalla laukomaan boksin kaarelta, mutta veto karkasi reilusti Junnupäädyn puolelle. Vasta 28. minuutilla nähtiin ottelun ensimmäinen torjunta. Thijmen Nijhuisilla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia Marko Brestin laukauksen kanssa.
Ensimmäinen jakso eteni melko kyttäilevästi ja todellisille maalipaikoille pääseminen tuotti hankaluuksia. Kuten todettua, Klubi kuitenkin hallitsi ottelua, eikä vierailla ollut Brestin laukauksen lisäksi muuta uhkaa Klubin maalille.
Jakson lopussa Olimpija-puolustus oli lahjoittaa Klubille johtomaalin. Epäonnistunut puolenvaihto päätyi Lee Erwinille. Lopulta Erwin, Miska Ylitolva ja Liam Möller pääsivät yrittämään yhteensä neljästi maalintekoa, mutta Olimpija selvisi maalivahti Matevz Vidovsekin johdolla.
Hetkeä myöhemmin Möller haastoi väkevästi ja petasi pallon Ylitolvalle boksin rajalle. “Misen” vasurin laukaus karkasi kuitenkin hieman ohi.
Klubin kannalta puoliaika tuli huonoon paikkaan, ja vieraat pääsivät kasaamaan rivinsä vahvan HJK-painostuksen päätteeksi.
Olimpija paransikin otteitaan toiselle jaksolle ja muutti hieman pelaamistaan.
– Vastustaja muutti omaa pelaamistaan ja prässäämistään, emmekä saaneet enää pidettyä palloa samalla tavalla. Maalit olivat täysin estettävissä, eikä tällä tasolla tuollaisia pitäisi antaa vastustajalle, totesi kapteeni Joona Toivio ottelun jälkeen Viaplayn haastattelussa.
– Kun et tee omista paikoista maaleja, niin vastustaja kyllä tekee. Ensimmäisen jakson loppua kohden olimme pelin päällä ja saimme luotua maalipaikkoja. Niistä pitää laittaa näissä peleissä sisään. Meillä oli kaikki saumat ja avaimet voittaa tämä ottelu, Toivio harmitteli.
57. minuutilla Olimpija siirtyi johtoon toisen jakson ensimmäisellä maalintekoyrityksellä. Vaarallisen vastahyökkäyksen päätteeksi Brest pääsi boksin kaarelta laukomaan. Nijhuis sai vielä käsiään laukauksen tielle, mutta pallo päätyi vastustamattomasti takakulmaan.
Olimpija oli tänään tehokas omissa maalipaikoissaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin vieraat murtautuivat HJK-boksiin, minkä päätteeksi Peter Agba tuplasi jo vieraiden johdon.
– Se ei tietenkään lämmitä, että kaikki muut tilastot olivat meille suosiollisia paitsi maalit. Harmittaa se, että vastustajan maalit tulivat meidän huolimattomasta pelaamisesta. Tiesimme tilanteenvaihdot heidän aseekseen, ja ensimmäisellä puoliajalla vastaprässimme toimi. Sen lisäksi oli muutama fiksu “professional foul”, ettemme päästäneet heitä nopeasti hyökkäämään, totesi “Toke”.
– Toisella jaksolla he pääsivät kahteen kertaan turhaan nopeaan vastaiskuun, ja puolustimme ne tilanteet huonosti. Sen jälkeen olikin vuori kiivettävänä.
Klubin valmennus reagoi tehden kerralla peräti neljä pelaajavaihtoa. HJK puski näennäisesti päälle, mutta vaarallisille maalipaikoille ei toisella jaksolla päästy. Vieraat ehtivät tehdä jo kolmannen maalin, mutta se vietiin VAR:n kautta paitsiona.
Kapteeni Toivio pääsi puskemaan vielä varsinaisen peliajan lopulla kulmapotkusta, mutta Olimpija-puolustus putsasi pallon maaliviivalta.
– Olemme olleet ennenkin tässä tilanteessa. Pelaamme hyvän ottelun kovaa kansainvälistä vastustajaa vastaan, ja tunne on ollut se, että peli on ollut ihan voitettavissa. Lopulta emme kuitenkaan saaneet sitä, mitä olisimme halunneet, Korkeakunnas summasi.
Puolet Konferenssiliigan liigavaiheesta on vielä jäljellä. Kolmen viikon päästä HJK matkaa Kreikkaan Panathinaikoksen vieraaksi. Sitä ennen matka käy harjoitusotteluihin Irlantiin. Klubi kohtaa kahteen kertaan harjoitusotteluissa Shamrock Roversin.
Kauden viimeinen kotiottelu pelataan torstaina 12.12. klo 19.45 Boltilla. Liput Molde-otteluun tästä.
HJK:n kokoonpano: Thijmen Nijhuis – Daniel O’Shaughnessy, Joona Toivio, Georgios Antzoulas (72’ Brooklyn Lyons-Foster) – Noah Pallas, Georgios Kanellopoulos, Ozan Kökcü (72’ Lucas Lingman), Miska Ylitolva (72’ Hassane Bandé) – Santeri Hostikka (72’ Luke Plange), Liam Möller (84’ Atom) – Lee Erwin