Taistelu europaikasta alkaa
Jaossa on viimeinen paikka Eurooppa-liigan karsintoihin. Ensimmäisenä vastaan asettuu FC Lahti keskiviikkona 23.10. kello 18:30 Telia 5G Arenalla.
Veikkausliigan kausi saatiin päätökseen, mutta viidellä joukkueella ottelut jatkuvat lopputurnauksessa. Voittajalle palkintona on paikka ensi kesän europeleihin. Suomen mestaruuden voittanut KuPS, hopealle sijoittunut FC Inter sekä Suomen Cupin voittanut Ilves ovat jo varmistaneet paikkansa kansainvälisillä kentillä.
Asetelmat lopputurnaukseen
HJK:n lisäksi viimeisestä europaikasta kamppailevat FC Lahti, IFK Mariehamn, HIFK sekä FC Honka. HJK ja FC Lahti sekä IFK Mariehamn ja HIFK kohtaavat ensin ja otteluparien voittajat ratkaisevat Hongan finaalivastustajan. Kaksiosaisen finaalin voittaja nappaa viimeisen europaikan.
Klubin osalta yläloppusarja päättyi lauantaina tappioon Tampereella. HJK karkasi kamppailussa johtoon jo parin minuutin pelin jälkeen Eetu Vertaisen kauden toisella osumalla, mutta Ilves kiri toisella puolikkaalla rinnalle ja ohi. Tappiosta huolimatta illassa oli helsinkiläisen kannalta positiivisiakin asioita: esimerkiksi Akseli Pelvas pelasi ensimmäiset minuuttinsa Veikkausliigassa sitten heinäkuun lopun.
Päävalmentaja Toni Koskela kertoikin pelin päätyttyä, että hän kierrätti lauantaina kokoonpanoa tulevaa silmällä pitäen. Mikäli HJK pääsee lopputurnauksen finaaliin, niin 1,5 viikossa pelejä kertyy peräti neljä. Lauantaina avauskokoonpanossa olikin peräti viisi eri pelaajaa kuin joukkueen edeltävässä ottelussa FC Interiä vastaan. Muun muassa vuonna 2002 syntynyt Matti Peltola urakoi uransa ensiminuutit Veikkausliigassa, kun hän ahkeroi kentällä koko pelin ajan.
Vaisu yläloppusarja
Tuloksellisesti yläloppusarja sujui Klubin osalta vaisusti: viiden ottelun saldon oli yksi voitto sekä neljä tappiota. Varsinkin maalinteko oli haastavaa. Klubi kaatoi IFK Mariehamnin lukemin 3-0, mutta muissa neljässä ottelussa täysosumia kertyi yhteensä vain kaksi. Klubin maaleista vastasivat Kaan Kairinen, Eetu Vertainen, William Parra sekä kahdesti osunut Evans Mensah.
HJK ja FC Lahti
Klubi ja Lahti ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti. Toukokuussa Lahti oli kotipelissään parempi maalein 3-0, mutta HJK maksoi kalavelat murjomalla elokuussa kotivoiton lukemin 4-0.
HJK ja FC Lahti ovat mitelleet Veikkausliigassa paremmuudesta 33 kertaa. Klubi on voittanut näistä 14, kun taas FC Lahti on päässyt juhlimaan voittoa seitsemästi. Maaliero on HJK:n eduksi 47-28. Töölössä on kamppailtu 18 kertaa. Näistä seitsemän on päättynyt kotivoittoon, kun taas täysi pistepotti on karannut Lahteen neljästi. Töölön kamppailujen maaliero on 24-15.
FC Lahti jäi alaloppusarjaan
FC Lahti jäi runkosarjassa katkerasti kahdeksanneksi ja joutui alaloppusarjaan. Lahtelaiset kohtasivat päätöskierroksella kotonaan IFK Mariehamnin ja joukkueet olivat tasapisteissä, panoksena oli paikka yläloppusarjassa. Mariehamn kuittasi voiton lukemin 1-0.
Kauden loppu sujui lahtelaisilta tuloksellisesti ailahtelevasti. Jatkopelit käynnistyivät voitoilla RoPSista ja Vepsusta yhteismaalein 5-1, mutta kolmen viimeisen pelin saldona oli vain kaksi pistettä.
HJK vs FC Lahti
Ke 23.10.2019 klo 18:30
Telia 5G Arena
Liput: HJK.fi/liput »