HJK Naiset 50 vuotta – Kaija Salopuro, kaiken alku

HJK Naiset juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan. Joukkue oli Suomen ensimmäinen naisten pääsarjajoukkue, joten samalla vietetään myös suomalaisen naisten pääsarjatason jalkapallon juhlavuotta.

HJK Naisten historian merkkihenkilöt jakavat Klubin kanavissa vuoden aikana muistojaan sekä näkemyksiä ja toiveita jalkapallon tulevaisuudesta. Sarjan aloittaa oikeutetusti Kaija Salopuro.

Kaija Salopuro tunnetaan HJK:n naisjoukkueen perustajana, kapteenina ja ylipäätään suomalaisen naisjalkapalloilun uranuurtajana. Menestyksekkään pelaajauransa jälkeen Salopuro toimi useissa tehtävissä niin HJK:ssa kuin Palloliitossakin jättäen kulumattoman jäljen suomalaiseen jalkapalloiluun. Salopuron elämäntyötä on muistettu mm. hänen mukaansa nimetyllä Kaijan kannu -kiertopalkinnolla ja Pro Urheilu -mitalilla. Kaija Salopuro on valittu myös suomalaisen jalkapalloilun sekä HJK:n omaan Hall of Fameen.

Kaikki alkoi kuitenkin hiekkakentältä.

– Olin muuttanut Pohjanmaalta Helsinkiin ja päädyin töihin Klubin toimistoon Olympiastadionille tuttujen kautta. Siellä heräsi innostus perustaa naisten jalkapallojoukkue. Olin sen verran kiinnostunut urheilusta, että olin siinä sitten mukana, Salopuro hymyilee ja jatkaa:

– Jalkapallosta en tiennyt mitään. Olin pelannut aiemmin pesäpalloa ja harrastanut yleisurheilua. Olin tietenkin seurannut toimistolla jonkun verran miesten pelejä, mutta enhän minä silloin vielä pelin sääntöjä tuntenut. Sama tilanne oli meillä kaikilla eli lähdettiin ihan alusta. Mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa lähti.

Kaija muistelee alkuaikojen harjoitusten olleen jossain Taka-Töölön kentällä. Alkuun harjoitukset koostuivat juoksuharjoituksista ja vähitellen yritettiin myös pallotella. Ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin kuitenkin jo vuonna 1971, jolloin HJK kaatoi Olympiastadionilla Vaasan Palloseuran. Siitä alkaen HJK oli pitkään pysäyttämätön voittaen viisi peräkkäistä Suomen mestaruutta vuosina 1971–1975.

– Pelaajia kutsuttiin mukaan lehti-ilmoituksella ja suunnilleen 70 ilmoittautui mukaan. Pelaajat valittiin juoksukilpailulla. Minähän olin omien harrastusteni kautta hyvä juoksemaan, joten päädyin sitten mukaan. Pyhäaamuisin juoksimme stadionin maastossa mäkiä ja alkuun keräsimme joukkueelle itse varoja. Ajatuksena oli koko ajan, että kyllähän tämä tästä järjestyy. Se oli kaiken kaikkiaan tosi mukavaa aikaa, Salopuro muistelee.

Alkuun naisten tulo mukaan jalkapallokentälle herätti reaktioita, joista pelaajatkin saivat osansa.

– Pelasimme Pallokentällä ja yleisöstä kuului jopa ikäviä huutoja naisia kohtaan. Kun Aulis Rytkönen tuli valmentajaksemme 1974, lehdissä kirjoitettiin, että ei noin hyvää valmentajaa kannata uhrata naisten valmentamiseen. Se oli sellaista aikaa. Kyllähän mediassa haukuttiin pelaaja, mikä oli sääli, mutta onneksi urheilu on kuitenkin jo muuttunut, Kaija toteaa.

Koko elämäntyönsä suomalaisen jalkapallon eteen tehnyt Salopuro ihailee lajin nykytilaa. Yksi asia nousee kuitenkin tärkeysjärjestyksessä yli muiden.

– Meillä ei ollut alkuun kunnon valmentajaa, mutta kaikki muuttui, kun Aulis Rytkönen tuli mukaan. Niin valtavan paljon on valmentajasta kiinni niin lasten kuin aikuistenkin kohdalla. Onhan Markku Kanervakin mieletön esimerkki siitä.

Kun Kaijalta kysyy mitä hän haluaisi nähdä lajin tulevaisuudessa, parannusehdotusten listan sijaan esiin nousee vuolas kiitollisuus ja ylpeys lajin nykytilasta.

– En tiedä mitä enempää voisi enää toivoa, naisten ja toki myös miesten maajoukkueilla menee nyt aivan huikeasti. Tämä kehitys alkoi, kun olin vielä Palloliitossa. Sitä oli hienoa seurata jo silloin. Toki naisten puolella olisi hienoa nähdä, että yhä useampi voisi pelata oikeasti ammatikseen myös Suomessa.

– Jos jotain voisi toivoa, toivoisin, että kotimaahan tulisi enemmän seuroja, joissa tytöt voivat harrastaa. Monille myös maksut ovat niin kovia, että jäävät lajin ulkopuolelle. Tähän pitäisi keksiä ratkaisu. Onneksi HJK:ssa tämä on huomioitu. Toivoisin myös, että saisimme lapsille ja nuorille lisää hyviä valmentajia ja nykyinen kehitys jatkuisi. Valmennus kun on kaiken a ja o, Salopuro pohtii.

Vaikka Salopuro on ehtinyt nauttia eläkevuosista jo usean vuoden ajan, ei Klubi ole lähtenyt Kaijasta eikä Kaija Klubista. Yli 80-vuotias Salopuro käy yhä peleissä ja kokoontuu HJK senioreiden ja muiden peliajalta tuttujen kanssa säännöllisesti. Muiden seurojen pelaajakavereihin tulee pidettyä yhteyttä Facebookin kautta.

– Paljon on tullut tehtyä Klubin kanssa. Siellä on ollut hyvä ja kiva elämä. Koko se aika oli tosi mielenkiintoista ja erilaista kuin nyt. En olisi ajatellutkaan, että siitä on jo 50 vuotta kun aloitin. Elämässä on mennyt niin hyvin ja olen saanut olla mukana monessa, Salopuro toteaa kiitollisena.

Kaijan asettamasta esimerkistä muistuttavat valokuvat Hall of Famessa, HJK Naisten pukukopissa ja lukuisissa muissa suomalaisen jalkapallon merkkipaikoissa. Kaijan asenne antaa kuitenkin voimaa myös jalkapallon ulkopuolelle, jokaiselle omaa unelmaansa tavoittelevalle.

– Jonkunhan täytyy olla ensimmäinen. Kyllä se siitä sitten järjestyy.   

Juhlavuoden kunniaksi lanseerattu Kaija Salopuro -paita nyt myynnissä HJK Storessa.